Kun hyinen tuuli kosteassa ilmassa ei tunnukaan luotaantyöntävältä,
eikä tuntematon vieraalta.
Kun minulla ei ole kiire mihinkään ja hyväksyn olevani vain tässä ja nyt
aika lakkaa olemasta
ja minä alan.

Laskematta päiviä ja nukkumatta öitä
vaellan tässä rajattomassa poimussa
kaukana siitä, minkä tunnen arkena.
Kuunnellen hartaasti, katsoen pitkään
kerään kiloja muistojen matkalaukkuun,
jonka vetoketju hajosi ajat sitten.

Mutta välillä
katujen hiljetessä, musiikin lakatessa,
mietin polkuja, joita sinä kuljet,
aikaa, jossa elät,
muistoja, joita keräät,
ja silloin mietin,
miten hyvältä kätesi tuntuisivat lanteillani,
kunnes aika lakkaa taas olemasta
ja minä alan.