Sen kaikki taivaat värjänneen auringonlaskun jälkeen
en halunnut nukahtaa lainkaan,
en vaikka väsytti,
vaikka piti,
sillä minun oli kerättävä talteen kaikki lämpö,
joka kehostasi liikeni.
Ihoni läpi se oli imeytettävä,
sisimpääni säilöttävä,
jotteivät varastot pääsisi hupenemaan aivan tyhjiksi, kun pian,
liian pian
välissämme on valtameri,
jonka ylitse yltävät vain unet.

Kaduilla kuljen kulkurin lailla

askelin arkomattomin

Mahtavan miehen mustilla mailla

varpain varomattomin

Tähyillen taivaan tähtivyöhön

hymniä hyräillen

Ylväänä, yksinäisnäkin yöhön,

kaduille kadoten

Tummat sävelet
vereen liuenneet.

Samettinen ääni
laulaen lauluja
särjetyin sydämin sävellettyjä

hämyssä, jossa
joku vahvoista tunteista haaveileva
on tänään nauttiva
liian monta kylmää,
petollista

ja tunneista pienimpinä
silmät ummessa
noita samoja lauluja laulava.

Siellä sää on kolea,
mereltä käy viima
piiskaava.
Se saa sinut muistamaan
haureutta,
josta synnistä sokaistunut jumala
lakkasi välittämästä
satoja sukupolvia sitten,
mutta josta minä vielä uneksin,
oli helle tai syystuuli meuhkaava,
vuorilla
väärän mantereen.

Tämä on se laulu, jota ei ikinä tehdä,
joka ei korvissa soi, eikä seinistä kaiu,
ei runoksi tule, eikä melodiaan taivu

Tämä on se laulu, jota ei ikinä tehdä,
jota et koskaan laula, et ikinä kuule,
jota kukaan ei tunne, sen tiedän, en luule

Minun on lauluni tekemättä jäävä,
ikiomani laulu laulamaton

Minä halusin vain sinun satavan maahani kuivaan,
kastelevan sen, jossa ei mikään enää kasva
pitkän jälkeen kuivuuden

Minä halusin vain sinun satavaan maahani kuivaan,
herättämään sen, joka pinnan alla piilee
jäljiltä pettymyksien

Huolista halkeileva maa,
rotkot syvyyksiä repivät
Puutonta, palanutta kairaa,
linnut väärinpäin lentävät

Vuoret murenevat mereen,
aurinko muistista haalennut,
käärmeitä kuhisevaan veteen
vuosia sitten jo hukkunut

Taivaalta sataa tuhkaa,
joka keuhkoihin tunkeutuu
Loppuva maailma uhkaa
ja sieluni sulkeutuu

Hiljaisuus vartova,
kaunis ja karmiva

Pelastuksen hetki
ennen lopullista pimeää

Hekumaan heittäydy
Hetkelle antaudu
Hellitä itsestä
Hengitä hetkessä

Helpompi hengittää
- kun kiinni ei jää
Tilaa liikkua
Ota ja anna

Kaikki sykimme
Huomasimme tai emme
Tiellämme tanssimme
Kukin tavallamme

Saatat tanssia
Vaikka valssia
Kanssa perhosten
Tai yksisarvisten

Syki tahdissa
Rytmin mahdissa
Löydä voimasi
Sisimmästäsi

Siitä sykkeestä
Löytyy elämä
Yksi yhteinen
Kieli rakkauden

Rytmi - kumpuaa maailman sielusta
Rytmi kuin äidin sydän kohdussa
Kypsyvän hedelmän kasvua säestää
Sen omaan sykkeeseen – jää elämään

Se rytmi, hakkaava, kaikessa toistuva
Rytmi ikuinen – vailla alkua, loppua

Ja se kaivo, josta nouset, on pimeä,
pimeä kuin sielusi syvimmät kolkat,
ne, joista karkaavat pahimmat painajaisesi
ne, joihin paista ei päivä,
yllä ei ymmärrys
eksy ei empatia

Ja se tie, jota kuljet vie tuhoon,
tuhoon, johon itsesi tuomitsit
siihen, jota povasit ennustajain lailla,
siihen, jota odotit.
Seinille maalasit
Perkeleen kuvan

Niin ne tulivat

tanner tömisten,

rautaisine hampaineen,

ne tulivat

ja terineen.

Ammottavat aukot

viiltivät vuoreen,

kupeeseen kiviseen

ja syvemmälle,

suoraan sisimpään

tunkeutuivat

terät edellään.

Vanhempaansa väkivalloin,

merestä mahtavasta

korkealle kohonnutta

raa'asti raiskasivat,

tappelivat, turmelivat.

Ahneuksissaan ahmivat,

kunnes kylläisiksi tulivat,

vaihtoivat vuorta

rynnäten uusille rinteille

ehyen tehden entiseksi

ja mennessänsä mylvien,

jälkeensä jättäen

rauniot reunoille haavan.

Rautaiset rauniot,

viimassa valittavat,

valoa vailla,

reunustavat reikää,

jonka jää sulki,

sinetöi,

niin ettei enää

vuoren veri vuotaisi.

Kulje kunnailla kuusten,
poluilla petäjäin mailla

Hiivi jäljissä hirven,
kengättä kaurihin lailla

Kielillä kiurujen laula,
laula lauluja tuulen

Tunturin laelle kapua,
kiirunan kujerrus kuule

Luonto likellesi laske,
ihollesi ikiaikainen

Usko unohettu tieto,
väki vanhain vaimojen

Tarvitsen köyttä
ripustaakseni riippumaton
ja tahtoisin jonkun piirtävän
käsivarteeni elämänpuun.

Kotini kaikuu tyhjyyttään
uuden muuton edessä,
eivätkä vesipisarat ikkunalasissa lämmitä
kuten hänen ympärillesi kietomat kätensä.

Paljaat jalat
tuntevat enemmän.
Likaiset lakanat pyykkikorissa.
Polut
kehää kiertävät.

Kliseinen tuuli tukassa
tuntuu aina yhtä hyvälle.
Mutkainen vanne,
suora tie.
Pimeys ei tänään tule.

Täyteen pakattu reppu,
rautatieasemalla minua odottavat junat.
Asvaltti hehkuu lämpöä yöhön.

Kirjoitetusta sanasta puuttuu sävy,
jonka haluaisin kertovan enemmän.
Jos kaiku kantaisikin sinne,
missä sinä uneksit paremmista maailmoista,
kun minä valvon
vuorilta nousevan auringon alla.

Aurinko liikkuu vuorten takana,
eikä tuli hellassa ota syttyäkseen.

Rakastaisin viileitä aamuja,
jos sinunkin henkesi
piirtyisi pisaroina telttakankaaseen.

Keskellä asumatonta kulkee aika
omia polkujaan,
hirvien lailla.

Minussa herää ikävä niihin lämpimiin aamuihin,
jotka tulivat liian aikaisin,
ikävä iltoihin, jotka aamu keskeytti
liian aikaisin.

Mutta vielä joskus istun junassa, jonka reitti kulkee Siperian halki.

Missä olet,
kevät,
aurinkoinen,
hehkeä?

Milloin herätät minut
lintujen lauluin,
milloin iltaa jatkat
yömyöhään?

Milloin kastat varpaittesi kärjet
rantojen sulaneisiin vesiin?
Milloin talven vangitsemat kehot
vapautat taas aallokossa keinumaan?

Sinun loistoasi, kevät, minä odotan.
Minä kalpeine jalkoineni ja tunkkaisine hiuksineni,
sinun virkoamistasi minä odotan, kevät,
sydämin sinun jo täyttämin.

Kaksi kierrosta liikenneympyrässä
ja tiedän,
etten enää palaa takaisin

Muistellaan ja huomataan,
ettei muuta muistetakaan,
kun humalassa kaikki on hauskempaa

Halataan, "vielä tavataan"
ruusuinemme vakuutellaan
vaikka toisistamme kuullaan tuskin koskaan

Vuosien päästä mietin
siihen aikaan takaisin
palaisin, jos vielä voisin

Palaisin huoltoasemalle,
jolla istuu vieläkin
rakkaus teinitytön,
se mies, josta haaveilin

Vakiopöydässä vaimoineen ja lapsineen
se istuu miettien
mihin kadotti nuoruuden

Joskus hymyilee,
jopa puhuu tuntemattomalle
suomalainenkin

Kaupungit muuttuvat
ja vaarit muistavat ne sellaisina
kuin ne olivat puoli vuosisataa sitten,
mutta eivät ole enää

Älä katso katutaiteilijaa
liian läheltä
Älä,
ettei se vain huomaisi

Aamuisessa Itä-Pasilassa huutavat vain lokit
ja raitiovaunut

Asematunnelissa nainen
soitti koskettimia ja nuori mies
oli ainoa,
joka pysähtyi kuuntelemaan,
mutta pian hänkin
oli kadonnut

Pakkaan taas
muistoja pahvilaatikkoon,
toisia roskiin.
Muista kierrättää,
kyllä maailma vielä pelastuu..

Matkusta hitaasti,
muistutti piispan poika,
sillä intiaanit ovat sanoneet
sielun matkaavan kanootin vauhtia
ja oikeassa ovat
luonnon kansat.

Vierelläni hetken verran
rinnallani, rakkaanani
kulkea saatat kultaisena
armaisena astella
pitkän polun päästä päähän
lyhyemmän lasketella
askellella auvoisena
tarpoa tuittupäisnäkin
ylämäissä yrittää
alamäissä auttaa jouat
vaan vallata voi vauhti mielen
muualle miehen mielitellä
risteyksessä riitaantua
haarassa heittää hyvästit

Sinä montaa olet ja kahtaalle taivut

Olet ruumis ja sielu,

olet keho ja mieli

Olet ahnas nielu

ja soljuva kieli

Sinä maan päällä kuljet

ja henkesi on vapaa

Sinä montaa olet ja kahtaalle taivut

Olet aikaa ja iäisyyttä,

olet nyt ja aina

Muistat menneisyyttä,

olet hetkelle laina

Sinä hetkessä katoat

ja hetkessä elät

Sinä montaa olet ja kahtaalle taivut

Olet äärellisyys ja äärettömyyttä,

olet konkretiaa ja muodottomuutta

Sinä olet silkkaa täydellisyyttä,

olet mahdollista ja mahdottomuutta

Sinä kaikkialle yllät,

etkä kosketukseen lopu

Sinä montaa olet ja kahtaalle taivut

Olet vapaus ja välttämätön,

olet vaikket haluaisi tai haluatkin

Sinussa on voima kesyttämätön

ja sinä olet kaikki tarpeellisin

Sinä olet mitä haluat

ja jotakin on oltava

Sinä montaa olet ja kahtaalle taivut

Olet pyhä ja syntinen,

olet hurskas ja hävytön

Sinä olet osoitus rakkauden

ja viattomuuteen kyvytön

Sinua ei taivas varro

eikä odota kadotus

Aika on tässä ja iäisyys,

se on ajattomuutta

Ne kohtaavat joka hetki

Joka hetki on nyt ja aina

Olet olemassa nyt,

siis ikuisesti

ja vaikka seuraavassa hetkessä loppuisit,

iäisyydessä et ikinä

Aika kulkee ja iäisyys,

se on ääretön

eikä mihinkään pakene

Kiinni et saa aikaa,

mutta ikuisuuteen voit heittäytyä

Vaan hukkumista varo

ettet vangiksi jää,

sillä risteyksessä on ihmisen osa

Hänen nimensä olin nähnyt

"Kaikkien uskontojen jumala"

Kuvaansa etsin

veistettyä

maalattua

kaiverrettua

valettua

Enkä löytänyt

Kauan etsin

mutten löytänyt

Kunnes ymmärsin turhaan etsiväni

kiertäväni

katsovani

hakevani

tutkivani

Etsiväni sitä, mikä kadonnut ei koskaan

Sitä, mikä sisältäni kumpuaa

ja mitä ympärilläni näen

Sitä, mikä on minä

ja kaikki muu

Sillä vain kuolleen voi vangita
ei elämää

Elossa välillä
kuollut ei koskaan
todellisuudesta toiseen
ja takaisin
kuin etelään muuttava lintu
pikakelauksella

Samat reitit se lentää
jokainen vuosi
on silti omanlaisensa
eikä aika kierrä kehää
vaan spiraalia

Kierros kierrokselta nopeutuen
keskellä vartoo loppu
loputtomuuteen johtava
jonka meistä jokainen
on kohtaava

Unesta herään
toiseen uneen
enkä enää muista
milloin olin valveilla
olinko koskaan
olenko nytkään

Pikajunan vauhdilla
kehossa sisällä
ja sen ulkopuolella
kilpikonnia jaloissasi
kuullen kaiken, mitä sanotaan
ja senkin, mitä ei sanota
rytmissä sisällä
syvällä
ja itsestä irti

Sinä tanssit niin kauniisti

Oli solmuvärjätty paita
ja parta oli
ja tarina kaatuneesta karhusta

Olivat tähdet, jotka hiljaa kiersivät
kehäänsä,
kuten joka yö, mutta sinä yönä

Me kaksin niiden alla, pakkasessa
ajassa,
joka oli kadonnut

Näin vuosien jälkeen sydämeni yhä
siihen yöhön
taianomaiseen karkaa ja kuristuu