Vääryydellä vuodatettu veri on uurtanut arpensa henkiinjääneisiin
henkensä heittäneiden edestä.

Kaatuneiden isien, poikien ja miesten veri on seinäryijyjen punaisiin sävyihin kudottu.
Kaappikellon vaimeiden iskujen välinen hiljaisuus on täynnä sitä tuskaa,
jota kukaan ei koskaan sanoittaa saattanut.
Kuinka kuvailla huutoja sen, joka armoa anelee itseltään kuolemalta?

Olkoon miesten vuodattama veri ja naisten yksin puima vilja
sekä veressä periytyvä tuskan taakka takeina siitä,
ettei enää yksikään
saisi suruviestiä rintamalta.

On kehon luonto resonoida
sen sielun laulua,
joka sisällään humisee
Se vahvistaa kaiun
uskollisesti toistaen jokaisen säkeen
henkensä katkeamattomasta hymnistä
Ilman kehoaan
henki hukkaisi äänensä äärettömyyden hälinään,
mykäksi muuttuisi ja olemattomaksi
- sellaiseksi joka syntymättä jäi

Kahlitsemattomasta kehosta kaikunsa saava sielu
soi sävelistä voimakkainta,
sellaista, joka toisissakin kehoissa väreilee,
toisia henkiä hyväilee
ja jolle koko maailma antaa kaiun

Sillä samalla sekunnilla,
jolla tullessasi päästit viileää syysilmaa sisälle
nostit esille sen,
minkä olin itseltäni kätkenyt ja muilta silloin,
kun oli aika surra ja olla katkera

En surrut, enkä katkeroitunut silloin
enkä nytkään,
mutta ikävästä en saata luopua,
etten kadottaisi muistojani hetkistä,
joina olit minun,
vaikkei sitä koskaan ääneen sanottu