Yhtenä päivänä, yhdellä matkalla
istuin neljän miehen kyytiin.
Yksi oli töissä, tunsi kaikki Euroopan maantiet
ja muisteli kuumaa kesää meren rannalla,
joka ei kuivuudesta kärsinyt.
Kaksi olivat työpäivänsä päättäneet
ja pitkillä matkoilla koteihinsa.

Neljäs, hän oli huolettomin,
ei kotoisin mistään, matkarakastaja,
itsensä tituleeraama, eikä eläessään
ollut päivääkään töitä tehnyt.
Sillä mitäpä sitä töitä tekemään,
porojen kanssa,
sitä vain eletään.

Pirunpellostakin oli puut kaadettu
ja rungot jätetty sinne tänne lojumaan
irvokkaina, kuin vieraan vallan sotajoukon jäljiltä

Lienee surusta huoannut Lehtivuoren vanha jatuli,
jonka onkaloissa on vanhoja jumalia rukoiltu,
ja itse Hirvi-Simuna lintuja vaitonaisna vartonut
ja joissa on taatusti harrastettu paheita
piilossa valvovilta katseilta
suudeltu salaa ja vuodatettu sydänverta

Ikiaikaisen sisuksista hohkaa kylmää,
iänvanhaa viileyttä,
sillä syvimpiin sisuksiin eivät auringonsäteet ylety
eikä kuulu kiire

Sinne ovat säilötyt kaikkeuden koossapitävät voimat,
sieltä kaikuvat hiljaisuus ja hetken värähtely,
siellä ovat tallessa vakaus, viisaus ja väki

Valon aistiminen
edellyttää kokemusta pimeydestä
ja minusta aiemmin rikki revityn
olikin tarkoitus luoda kontrastia
välille väärän ja oikean

Itkut mursivat mielen muurit,
joiden raunioita rakkaus nyt peittää,
eikä sydän vaiennut
vaan surusta voimistui
ja suopeista sieluista voimistuu yhä

Minä, hölmö, lienin muistutusta vailla
ihmisen itsekkyydestä
ja siitä, miten liiasta kiltteydestä
voi seurata kurimus

Toisin sanoen,
kiitos kun olit kusipää