Sen kaikki taivaat värjänneen auringonlaskun jälkeen
en halunnut nukahtaa lainkaan,
en vaikka väsytti,
vaikka piti,
sillä minun oli kerättävä talteen kaikki lämpö,
joka kehostasi liikeni.
Ihoni läpi se oli imeytettävä,
sisimpääni säilöttävä,
jotteivät varastot pääsisi hupenemaan aivan tyhjiksi, kun pian,
liian pian
välissämme on valtameri,
jonka ylitse yltävät vain unet.

Kaduilla kuljen kulkurin lailla

askelin arkomattomin

Mahtavan miehen mustilla mailla

varpain varomattomin

Tähyillen taivaan tähtivyöhön

hymniä hyräillen

Ylväänä, yksinäisnäkin yöhön,

kaduille kadoten

Tummat sävelet
vereen liuenneet.

Samettinen ääni
laulaen lauluja
särjetyin sydämin sävellettyjä

hämyssä, jossa
joku vahvoista tunteista haaveileva
on tänään nauttiva
liian monta kylmää,
petollista

ja tunneista pienimpinä
silmät ummessa
noita samoja lauluja laulava.

Siellä sää on kolea,
mereltä käy viima
piiskaava.
Se saa sinut muistamaan
haureutta,
josta synnistä sokaistunut jumala
lakkasi välittämästä
satoja sukupolvia sitten,
mutta josta minä vielä uneksin,
oli helle tai syystuuli meuhkaava,
vuorilla
väärän mantereen.