mukavuusalueeltani pois,
metsän varjoista kiskaistu
keskelle kirkkainta auringonpaistetta,
jonka edessä ei saata piilotella mitään
Siinä, Auringon loisteessa minä seison
ilkialastomana,
jokainen soluni täynnä lämpöä
ennen tuntematonta,
varjot enää varpaissani, niskassani
ja korvieni takana
Silmiäni siristellen minä sopeudun,
vaihdan varjoni valoon
ja uskallan luottaa lämmön ehtymättömyyteen,
jonka muistakin näen hohtavan
sillä niin on sanottu,
ettei Aurinko minun elinaikanani sammu
Minä luotan valoon,
joka ei kaamoksen pimeimpinäkään tunteina
ole poissa
Sinä olet se,
minun Aurinkoni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti