Veressä vierivät vaarat,
järvenselät jalokivinä
kylkiluilla kimaltavat
Ikihongat ikuistetut
sielun siloiseen pintaan
Laulu luuytimessä,
runot rintamuksessa
piiloitettuna piteli

Pelotta pakeni pieni,
yksin ei ymmärtänyt
ei surra saattanut
kytevää kotiaan,
poltettua pirttiä,
kivijalaksi kutistunutta
Muualle muuttaneena,
kasvoi kotoaan paenneena,
toisiin tapoihin,
vieraisiin veisuihin

Kaikkea ei kuiten kadottanutkaan,
oli kasvonpiirteissään kantava
verenperintönä vierittävä
lumoa Laatokan laineitten,
luontoa laulumaitten
lastensakin lapsille