Kateuden kitkeryys kaivautuu kylkiluiden väliin,
kupeeseen kyynistyvän kaunosielun
Luhistuneena laahustaen lumikinosten liepeitä
luimia katseita luo lämpöiseen loisteeseen,
joka lasien läpi lankeaa levottomaan lumipeitteeseen

Voimalinjojen vaitelias värinä viekoittelee viluista valvojaa,
joka tietää niiden tarkoituksen ja tulosuunnan,
muttei omiaan
Tuolta tulevat, tuonne menevät, taa tiettömien taipaleitten,
tarkoitustaan toteuttaen, tuntematta turhuuden tunnetta
- toisin kuin tämä

Ollapa se oikea ja osatapa ottaa onni olemassaolevasta
Osatapa olla oma olevaisuutensa omimatta toisen olijan onnea
Olisipa onni otettavissa
Onko?

Kerran kertoi kyvystänsä kadottaa kaikki kurja
Kuinka kevyttä on kulku maallinen
mitään murheellista muistamatta,
alakulolle antautumatta, ikävää ikävöimättä

Vaan veistelipä vääryyttä, ei tosinta totta turissut
Sitä ei sielultaan salata saata, ei pimittää pysty
raakuutta rakkaudentunnustuksen, joka repii rintaa raukan,
joka vastata ei voi

Niin seisoo sähkölinjojen siristessä sukat sutturalla ja sielu sotkussa
se, jonka sydän on solmussa