Joku oli menettänyt uskonsa kaikkeen hyvään tässä maailmassa, kerrottiin lehdessä tänään. Surin hänen kohtaloaan ja surin sitä, että moinen on mahdollista. Istuessani sillä keittiön kirkkaankeltaisella tuolilla, jonka jaloista yksi oli kolhiintunut melko pahasti jo pari vuosikymmentä sitten ja katsoessani sisäpihalla leikkiviä lapsia en voinut olla hymyilemättä. Ahkerasti paistava aikainen aurinko paljasti, että ikkunatkin pitäisi pestä, mutta kohautan hartioitani ja siirrän ikävän toimituksen myöhemmälle. Niin kauan kuin päivänvalo pääsee sisään, on hyvä.